Vuokraajan matkassa

Tiistaina pääsin vihdoinkin Stiken vuokraajan kanssa yhdessä maastoon. Vuokraaja meni tietenkin Stikellä ja minä sitten muhkutammalla. Koska olin edellisen yön ollut töissä aamuun asti, sovimme tapaamisen tallille kl 14. Minä olin kerrankin minuutilleen ajoissa, ja huomasin vuokraajankin olevan jo paikalla. Löysinkin hänet kanniskelemasta vesiä hevosille ja hän oli että "moi, toivottavasti ei haittaa, että tulin jo yhdeltä ja olen tässä siivoillut karsinat ja kanniskellut melkein kaikki vedet jo". Jahas, siis haittaa, ihan hirveesti haittaa - not. Toiset jaksavat olla niin ahkeria heti aamusta. Taino, mikä nyt on kenellekin aamu (terveisin yötyöläinen)... ☺

Tullessani kävin pyörähtämässä postin kautta, sillä olin aamulla saanut ilmoituksen Stikelle saapuneista uusista kuolaimista. Sillä oli aiemmin 14,5cm kolmipala, joka oli sille aivan liian iso. Se kolisteli ja mäkelsi kuolaimia koko ajan ja jos ei tehnyt sitä, niin narskutteli hampaitaan. Sille kokeiltiin muhkutammalta lainattuja paksuja 13,5cm nivelkuolaimia D-renkaalla, mutta ne olivat arvon herra herkkäsuulle liian painavat, joskin pituus oli hyvä. Tilasin siis suoran omppukuolaimen, niin ikään 13,5 senttisenä. Asensin ne heti kiinni suitsiin ja päälle pukiessa Stikke aukoi suutaan kuin ei olisi happea saanut. "Siis MITÄ ne on nyt mun suuhuni laittaneet?!" Liikkeelle lähdettyämme suu pysyi kuitenkin kiinni. Siis ei mäkellystä, ei narskuttelua, ei mitään. Kuten ruskealla hevosfoorumillakin on kerrankin oltu järkeviä, niin kun hevonen pelaa kuolaimellaan, siihen on aina syy. Omistaja oli sitä mieltä, että se on vain tapa, mutta onhan se varmaan juu kiva tapa kun on liian iso kuolain suussa. Hmph.

Ajattelin näyttää vuokraajalle pitkän maastolenkin laukkamäkineen. Tähän asti hän on kiertänyt lähinnä hiittilenkkiä tai talonympäryslenkkiä, saaden tutustua rauhassa Stikkeen näillä lähireiteillä. Sanoin jo heti tallilla, että mulle on ihan se ja sama mitä vauhtia mennään, ihan vuokraajan ehdoilla. Muhku kyllä pysyy lapasessa jos päästellään ja jos ei niin sitten vaikka kävellään koko reissu. Hevoset olivat molemmat jotenkin ihmeen pöhköllä tuulella. Stikke vähän huijasi vuokraajaa välillä, esim. auton tullessa vastaan herra hevonen päätti "pelätä" ja poikitti keskelle tietä eikä kyennyt liikkumaan mihinkään. Vuokraaja päättäväisenä tyttönä pisti Stiken peffa autoa kohden tien reunaan seisomaan niin yhtäkkiä se auto ei oikeastaan ollutkaan yhtään pelottava "siis hei, auto, olenhan mä nyt autoja nähnyt..." Hevoset muutenkin pällistelivät kaikkea kuin sonni uutta veräjää.

Kuvituskuva aiemmalta reissulta,
tällä kertaa jäi kuvailut kuvaamatta

Yhdessä kohdassa vuokraaja sitten varovaisesti tiedusteli, josko otettaisiin vähän reippaammin. Jo vain, siispä raville. Muhku tosin oli jo valmiin ryntäämään laukkaan, kuten yleensäkin Stiken ravatessa, mutta minä pidin pääni ja muhku todellakin ravasi, ooooh. Olin ihan yllättynyt, että se kävi niinkin helposti. Sillä oli muutenkin harvinaisen seesteinen päivä tänään, jos nyt ei siis oteta huomioon sitä kaiken kyttäilyä. Mutta pidätteet menivät tavallista helpommin läpi esimerkiksi. Niin, ravattiin tosiaan, mutta koska oli satanut sitä pahuksen lunta muutama päivä sitten ja nyt oli taas lämpöasteita, niin tilsaahan siitä kertyi. Muhku sitten tilsan kasvaessa hieman kompastui ja rikkoi laukalle, jolloin myös Stikke rikkoi laukalle. Sain muhkun heti kiinni ennenkuin hevoset keksivät kisamahdollisuuden eikä Stikkekään siinä kauaa laukkaillut. Matka jatkui rauhallisissa merkeissä.

Eräällä suoralla jostakin kuului "Hei!" ja minä hieman säpsähdin, mutta huusin takaisin että hei vaan! Oletin, että kohdallamme olleessa metsässä oli joku ihminen ja ajatteli näin ilmoittaa olemassaolostaan, ettei hevoset säikähdä. Olipa ystävällistä. En tosin nähnyt ketään, eikä nähnyt vuokraajakaan, eikä hevoset olleet millänsäkään. Hetken päästä muhku alkoi hieman poikittamaan ja minä olin että mitäs tämä tällainen nyt on olevinaan ja siinä oikaistessani ratsuani satuin vilkaisemaan taaksepäin - aivan takanamme tuli kolmas ratsukko. Sanoinkin vuokraajalle, että hevonen takana ja siirryin Stiken taakse, jotta he pääsevät ohi, sillä se hevonen käveli vielä reippaammin kuin meidän hevoset yhteensä. Ratsastajanainen siinä sitten kyseli, mistä me olemme ja kertoikin itseasiassa nähneensä meidät aiemminkin ponin ja muhkun kanssa. Hetki turistiin ja sitten hän jatkoi matkaansa. Meidän hevoset olisivat kovin mielellään pistäneet tossua toisen eteen ja menneet vieraan hevosen mukaan, mutta hyvin uskoivat kuitenkin että me menemme ihan omaa tahtia tässä ja he menevät omaa tahtiaan.

Laukkamäen juurelle päästyämme muhku pisti taas polkaksi, mutta jälleen kerran rauhoittui yllättävän helposti, joskin painoi kyllä kädelle kuin höyryjuna. Odotimme, että se vieras hevonen häipyi näköpiiristä, sitten vuokraaja Stikellä lähti ravilla mäkeen, muhku nosti laukan, mutta sellaisen hallittavan laukan. Ajattelin, että pidätän hieman ja annan välimatkan kasvaa, sitten päästän laukalle. Mutta samalla huomasinkin Stiken laukkaavan, joten annoin muhkun mennä, se kun ei laukkaavaa Stikkeä kiinni saa. Voi että tamma pörisi onnellisena kun sai mennä täysii! Stikkekin oli mennyt kuulemma kiitettävän reipasta vauhtia, mutta toki sillä oli se toinen hevonen siellä edessä vetoapuna. Loppumatka käyntiä tallille asti. Minä otin noin puoli kilometriä ennen tallia jalustimet ylös, jotta sain oikoa koipiani.

Tallilla tapasimmekin tallinpitäjän, joka oli selvinnyt töistään kotiin meidän reissun aikana ja minä menin heti hehkuttamaan Stiken uusia hienoja kuolaimia, jotka tuntuivat Stikestäkin mukavilta ilmeisesti, sillä se ei mäkeltänyt niitä yhtään. Siinä sitten hihkuimme kuin pikkulikat uusia kuolaimia ja sitä, että muhku ei hionnut läheskään niin paljon kuin se yleensä hikoaa. Sillä aikaa, kun minä ja tallinpitäjä laitettiin heiniä säkkeihin, oli ihana vuokraaja jo vienyt minunkin kamani varustehuoneeseen. Heti kun selkänsä kääntää, on tämä jo ehtinyt tehdä vaikka ja mitä. ♥ Tätä me ei päästetä karkuun!