Kaksin kärryillä

Koska tänään oli aika tylsä päivä noin niinkun tapahtumien suhteen, tästä tulee aika kuvapainotteinen postaus.

Tänään meillä oli Sannin kanssa yhteisheppapäivä jälleen, mutta koska muhkutamma tuuttasi varattua toiselle vuokraajalle, ajattelimme mennä Stiken kanssa kärryttelemään. Ajellessamme kohti tallia ja minun siinä samalla syödessä Sannin leipomia ihania homemustikkamuffineja (toim. huom. muffinit olivat oikein hyviä, eikä yhtään homeessa, ulkonäkö oli vaan vähän.... tuota... kyseenalainen) tallinpitäjä soitti, että vuokraaja oli vaan käynyt taluttelemassa muhkua, joten voitaisiin ottaa sekin mukaan matkaan. Turvallista autoilua vol 365: ajan, syön pullaa ja puhun puhelimessa talvikelillä... Onneksi olin ahkera tyttö eilen ja vaihtelin autooni talvirenkaat alle, ettei sentäs kesäkumeilla luisteltu menemään.

homemuffinit, nams, suorastaan mums.

Anyhow, molemmat olimme vähän "njääääääh" tallinpitäjän ehdotukselle, koska halusimme mennä yhteiskärryttelemään, plus että minulla ei ollut ratsastuskamat mukana. No sitten ratkaisimme asian sillä, että mennään ensin Stigun kanssa kärrylenkki ja sen jälkeen muhkun ja ponin kanssa lyhempi lenkki. Tallinpitäjä kertoi myös, että arvon rouva muffelilla on taas kiima, ja se katselee Stikkeä ruusunpunaisten silmälasien läpi koivet harallaan ja ruikkii koko ajan. Siis onhan Stikke juu melko miehekäs ja kaikkea, mutta tarvitseeko se kiima järjestää joka kuukausi?

"hoi orhiiii, täällä olis tammaa tarjolla!"

Kun vihdoin tallille pääsimme, oli aidan takana jono vastassa: "ruokaa!" Minä käytin tilaisuuden hyväksi ja kävin napsimassa pari otosta, sillä olin kerrankin vaivautunut raahaamaan kameran mukaan tallille, ettei aina tarvitsisi tyytyä puhelinkuviin (ja siltikin niitä löytyy tästäkin postauksesta...). Muhkutamma ei päässyt kameran eteen, mutta Stikke ja poni pääsivät parin räpsyn verran. Poni se on vaan niin älyttömän söpö nappisilmineen ja pörröturkkeineen, tui. ♥

Kun kuvat oli räpsitty, Sanni otti ajohevosemme sisälle ja minä kävin antamassa muhkulle ja ponille vähän eväsheinää tarhaan. Sitten kävin penkomassa kaikki mahdolliset kolot, mistä voisin kuvitella löytäväni lenkkiavaimen, jotta saan kiristettyä kärryn hieman vaappuvan renkaan, ettei putoa matkalle. Sillä aikaa Sanni harjaili Stikkeä. Lopulta löysin kuin löysinkin sopivan kokoisen avaimen ja sain renkaan kiinni. Laitettiin avain kameralaukkuun reissun ajaksi, jos tulee renkaiden kanssa jotakin ongelmaa, niin on työkalu mukana. Hevonen saatiin kuntoon ja eikun menoksi. Minä talutin Stiken pihalle kärryjen luokse ja esittelin taas kerran ne samat kärrit sille ja paukutin ja kolistelin niitä, mutta ei se siitä juuri välittänyt. Lähinnä ihmetteli, et mitä sä oikein teet? Hihnoja kiinnittäessämme, Sanni toisella ja minä toisella puolella, Stikke seisoi oikein kiltisti paikallaan vapaana. Toki olin valmiudessa ottamaan valonnopeudella kiinni ohjasta, jos se päättää häippästä, mutta ei päättänyt, seisoi vaan. Mutta kun hihnat oli kiinni ja kaikki lähtövalmiudessa sitä lukuunottamatta, että kapteeni ja ensimmäinen perämies eivät olleet vielä kärryillä, Stikke oli sitä mieltä että nyt mennään. Mennään jo! Mennäänmennäänmennään!!!! Kuvaaja (=minä) halusi saada Stikestä hienon pääkuvan, Stikke halusi mennä ja Sanni halusi opettaa Stiken seisomaan paikallaan sen aikaa, että kuski(t) pääsee kyytiin. Elisiis: hevonen steppaa edestakaisin, Sanni karjuu vieressä lapsille sopimattomien sanojen säestyksellä, että seiso paikallasi ja minä sohin hevosen pään vieressä kameran kanssa.

Lopultakin Sannin saatua hevonen seisomaan ja meidän kammettua itsemme kyytiin, pääsimme liikkeelle. Tarkoituksena oli ajella pitkä lenkki ihan rauhaisaan tahtiin, ettei käy kuten viimeksi - hevonen meni ihan totaalisen jumiin. Siispä tiedossa käyntilenkki, ehkäpä hieman ravia. Alkumatkasta Stikke tosin oli sitä mieltä, että eikä kävellä, mennään täysii! Kuski (=Sanni) sai kuitenkin jälleen tahtonsa läpi, ja Stikke malttoi lopultakin todella ihan vain kävellä. Me Sannin kanssa juttelimme niitä näitä ja nauroimme ihan kippurassa välillä niin, että toisinaan oli epäilys, putoaako joku kärryiltä nauraessaan. Stikkeä ei meidän räkätys tuntunut häiritsevän, se etsi vain mielenkiintoisia sivupolkuja, joihin se olisi halunnut mennä tutkiskelemaan. Onhan se nyt paljon hauskempaa kuin tallustella suoraa tietä pitkin. Välillä se hamusi matkaevästä suuhunsa, kun sattui joku heinänkorsi tai oksa tulemaan sopivalle etäisyydelle suuhun nähden.

Näky, jota ihailimme reilun tunnin ajan

Tässä kohtaa kuvaaja roikkui puoliksi
kärryjen takareunan yli ja toivoi, ettei
tapahdu mitään äkillistä, joka aiheuttaisi
putoamisen... Ei tapahtunut.

Kapteeni Sanni (oikealla) ja ensimmäinen
perämies Riitta (vasemmalla)

Kun pääsimme laukkamäen läheisyyteen, kuului jo etäältä haukku, ja arvasimme ystävämme Halla-koiran olevan taas vapailla markkinoilla. Tosin tällä kertaa ei yksin, siellä oli pari muutakin koiraa irrallaan. Stikkeähän ei koirat heilauttaneet millään tavoin, ja Halla fiksuna koirana pysyykin poissa hevosen jaloista, kunhan juoksee vieressä ja haukkuu. Sen sijaan toinen vierailevista tähtösistä, ruskea labradorinnoutaja, tuli hyppimään suoraan Stiken eteen ja nousi takatassuilleen haluten nuuskia Stiken turpaa. Paitsi että Stikkeä ei edelleenkään kiinnostanut, ja se suunnilleen käveli koiran yli. Kolmas koira - samanlainen ruskea labbis - pysyi pihassa, eikä tullut ollenkaan tekemään tuttavuutta. Koirat häipyivät pian kuvioista ja me jatkoimme matkaa kohti laukkamäen kiertomäkeä. Niin, paitsi että siitä on tullut Stikelle se the mäki, koska ei paljon pyytää tarvinnut, kun se ampaisi mäen juurelta jo laukkaan. Sanni kiskoo ohjista, että eikun ravia, ja Stikke senkun pinkoo "eikun laukkaa!". Hetkittäisesti saatiin laukka pudotettua raviin ja taas Stikke polkaisi laukanpoljentoon. Minä peitin naamani toisella kädellä, ettei tule tilsaylläreitä päin näköä ja toisella kädellä pitelin kärrynlaidasta kiinni, etten a) putoa ja b) kierähdä Sannin päälle, jolloin Sanni a) rusentuu tai b) putoaa. Sanoin Sannille myös, että siinä mutkassa on se railo, väistä sitä. Mäki siis on hiekkapohjainen ja sadevesi on kaivertanut siihen sellaisen pienen ojan. Sannilla tosin oli hevosessa pitelemistä, tilsojen väistelyä sekä kyydissä pysymisen yritystä, joten se ohjaaminen oli vähän toisarvoinen juttu. Sitten tunsin, kuinka kärryt lähtivät liiraamaan sivusuunnassa, nice, ajettiin siis suoraan siihen juuri mainitsemaani railoon toisella renkaalla. No, onneksi se ei sentään mikään kanjoni ole, joten äkkiäkös Stikke meidät sieltä ylös kiskoi ja kärrytkin kulkivat taas suoraan. Sanni sai kaahottavan hevosen seis ja matka jatkui käynnissä hevosen höyrytessä. Ja me naurettiin taas.

Tallille päästyämme Stikke piti oikein loimittaa, se oli hieman hionnut pikku spurtin myötä, vaikka tosiaan koko muu lenkki mentiin ihan käynnissä vaan. Samoin jalat kylmättiin, minulla tosin oli hieman erimielisyyksiä kylmäpussin kanssa ja siitä tulikin aikamoinen viritys. Mutta hei, ei sen väliä miltä se näyttää, kunhan se toimii. ☺ Muhkutamma ja ponikin otettiin sisätiloihin madotusta varten. Me ilmoitimme olevamme laiskoja ja kylmissämme, joten muhku ja poni saivat olla tällä kertaa liikuttamatta. Madotettiin tyypit, jonka jälkeen kamat pois ja syömään. Taas oli sunnuntain perinteinen perheateria, jonne meidätkin kutsuttiin. Minulla alkoi viime yön nukkumattomuuden jälkeen olemaan sellainen olo, että pyörä pyörii, mutta hamsteri on kuollut, joten melko pian ruokailun jälkeen poistuimme paikalta. Kotona purin kamerasta kuvat koneelle. Avatessani kameralaukun huomasin heti, että hups, jotakin unohtui. Arvaatteko mitä? No se alussa mainitsemani kiintoavainhan se siellä pilkisti. Nooo, tiistaina on seuraava heppapäivä, palauttelen sen silloin, toivottavasti kukaan ei ehdi kaivata juuri sen kokoluokan avainta sillä aikaa. ☺

Nomutta, mikäs se sieltä pilkistää... ☺