Nöpöhölkän yritystä

Heipodei taasen! Käytiin tuossa, hmm.. Tiistainakos se oli liikuttamassa Sonja sekä Stikke. Nyt kun meillä on vihdoin ja viimein omat kärryt, jotka ovat jopa semmoiset, että niihin mahtuu lämppäriluuska väliin (lainakärryillä oli siis ajettu suokkiravureita, mutta Stikkujalkainen ei silti mahtunut kunnolla aisojen väliin) päätimme viedä kärryt testiajelulle. Hepo valjaisiin ja menoksi. Vai? Alkaa olla tuttu sana minulle tämä "vai." Valjastus meni siis hyvin, Stikke seisoi kiltisti paikoillaan minun ja Riitan viritellessä kärryjä kiinni, aika kaukana oli käytös meilläoloaikansa ensimmäisen ajokerran meiningistä, jolloin siis vaihteet olivat täysillä taakse, paniikissa paikoillaan ja täysiä eteen. Kuulostaa lupaavalta, eikö? Ja silti me hullut päätettiin, että kyllä tästä vielä ajohevonen tulee. Kärryillepääseminen oli oma lukunsa, enkä sitä nyt tässä sen kummemmin erittele, totean vain, että jännittynyt hevonen ja joka paikkaan pää edellä sukeltava kuski, eivät ole hyvä yhdistelmä. Ei, en kaatunut naamalleni kärryihin sitten kuitenkaan.

Reissun päällä ja Stikellä virtaa. Wuhuu. Ei haittaa, me ollaan kärryjen kanssa liikenteessä, antaa painaa vaan! Järki ja muiden tieosakkaiden pelko sitten kumminkin voitti ja käveltiin vaan. Asiaanhan ei tietenkään vaikuttanut mitenkään ylivirtava Muffeli von Muffelsson, joka hönki (aina ravattuaan meidät kiinni, kun ei pysynyt Stiken käynnissä mukana) kokoajan niskaani. Käännyimme talolenkille, ja koska Sonjalla ja Riitalla tuntui olevan jonkinsortin kommunikointiongelmia, päätin, että nyt opetetaan Stikke seisomaan paikoillaan kärryt perässä! Yritykseksi jäi. Ekat 20 sekuntia Stikke malttoi päätään viskoen seistä, mutta seuraavassa hetkessä kaakkimus päättikin heittää kärryjen kera kolikon päällä ympäri ja "Sonjaaaaaa, älä jätä!" Voi prkl...... Ei Stikke kauas mennyt, vahingosta viisastuneena otin heti kunnolla kiinni ja seis, mutta taas, ei olisi pitänyt päästää Stikkeä kääntymään alunalkaenkaan. Ehkä mä joskus vielä opin. Kun piti kääntyä jatkamaan lenkkiä, Stiken reaktio oli, että "en mä voi, tuolla on mutaa, kaviot kastuu!" Justjoo, 16v ex-ravuri, joka ei jumalauta osaa kärryillä kääntyä. Kääntyihän se, kun tarpeeksi houkutteli, eikä antanut vaihtoehtoja. Seuraavaksi vuorossa oli sitten laukkasuora ja Riitta infosi minulle jo hyvissä ajoin ennen suoraa, että menette sitten pois alta, Sonja tulee ja lujaa! Selma homma, kyllä täältä pesee ja linkoaa, viivoille koska vaan! Hähää! (Kyllä sitä kärryiltäkäsin ollaan niin rohkeeta ja polleeta likkaa niin...) Suoralle päästyämme suoristin Stiken ja pyysin ravia. Ja jumaleissön että se lähti! Ihme etteivät kipinät sinkoilleet kavioista, kun laajaliikkeinen ja iso ravuri pisteli menemään. Intoa mennä oli senverta, että kuski alkoi pohtimaan että riittääköhän tää suora, vai jatketaanko ojan (syvän ojan) yli pellolle ja lujaa. "Prrrrr, Stikkeee, prrrrr, hitaaaammin, prrrr. Stikke, prrrrr!" Hiukan hidasti, mutta ei tarpeeksi. Täytyy siis ottaa tehtävälistalle nyt rennon nöpöhölkän opettaminen Stikelle, kärryt eivät meilläpäin tarkoita, että aina pitää mennä täysiä.

Tallilla purettiin heposet varusteista ja hoidettiin jalat. Riitta sitten Stiken jalkoja putsatessaan kyseli, että niin, tota, oliko tällä kenkä kun me lähdettiin? Mitä perrr.. Ilmeisesti vauhdin huumassa, oikean etusen kenkä oli päättänyt lentää pöpelikköön. No, eipä tuo ollut hevosta missään kohtaa lenkkiä vaivannut, joten ei muutakuin soitto luottokenkääjällemme, jonka ensimmäinen ohje oli "ammu se elukka." Kiitos hei! <3 Saatiin kuitenkin sovittua irtokengän lyönti seuraavalle päivälle. Selvisi tässä samalla, että Stikellä on kuin onkin taipumusta irtokenkäilyyn (luottokenkääjä tätä vähän kuulemma oli epäillytkin nähdessään rakkaan kaakkimuksemme kaviot ensimmäistä kertaa), joten nyt sormet ja varpaat ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tämä tossu (ja ne muut kolme) pysyvät jalassa.

Stikke, statisti ja Sonja <3