Älä laita hevosellesi norsujarrua, vaan opettele ratsastamaan.

Tätä lausetta kuulee/lukee aika usein ruskeapohjaiselta heppafoorumilta ja jälleen kerran, sain todeta lauseen harvinaisen typeräksi. Kuolainhan on vain niin kova, kuin ratsastajan käsi, ja jos se hevonen ei innostuessaan pysy pehmeämmällä kuolaimella käsissä (maastossa), niin suuhun laitetaan semmoinen rauta, että pysyy. Minä en ainakaan halua vielä kuolla, joten tämä on se, minkä mukaan itse menen. Toki en ole minäkään ensimmäisenä tunkemassa mitään kankia suuhun ja niillä repimässä, vaan hellimmästä lähdetään liikkeelle.

Noniin, eli asiaan.. Tänään oli pidemmän maastolenkin päivä (kun molemmat ylläpitäjät pääsivät järkevään aikaan tallille) ja sehän tietää laukkapätkiä, jeeeee. Terhikin pääsi lähtemään Nemolla mukaan. Kiva kun Nemoa ei aina tarvitse jättää yksinään talliin, käy välillä vähän sääliksi poniiniparkaa :/ Tallilla oltiin tosiaan ajoissa, ainakin suht, tosin minä fiksuna ihmisenä unohdin mihin kellonaikaan piti missäkin olla, joten olin puolisen tuntia myöhässä. Riitta ei onneksi kostoksi hakannut minua kakkulapiolla, vaan nieli mokailuni tyynesti. Kiitos Riitta <3 Hepat laitettiin ennätysvauhtia kuntoon ja matka pääsi alkamaan. Stikellä tuntui olevan virtaa vaikka muille jakaa (jännä juttu), ja mietinkin, että mitähän tästäkin lenkistä taas seuraa.

Reissu meni hyvin noin puoleenväliin saakka, matkalla tepsuteltiin Sonjan sekä Riitan kanssa vierekkäin, suunniteltiin tulevia maastolenkkejä ja parannettiin maailmaa. Ainiin, ja odoteltiin poniinia kuskeineen. Oltiin muuten jonossa hienosti "pituusjärjestyksessä," ensin oltiin me 170cm porukat, sitten 165cm kokoiset ja hännänhuippuna n. metrinen poni ja 150cm omistajansa. Ahihi. Otettiin muutamat ravipätkät ja muutamat laukkapätkät, Stikke meni todella hienosti ja jarrut löytyivät. Alan pikkuhiljaa jo luottaa mustaan ruunaan, että ne jarrut ovat oikeasti tallella. Joopajoo.. Olisinpa vain tiennyt, mitä tuleman pitää. Noin lenkin puolessavälissä, vaihdoimme Sonjalle kuskin, eli Riitta meni huoltojoukkoihin ponin kera ja Terhi kapusi muhkutammansa selkään. Minulle ilmoitettiin, että edessä on "tänttäränttätää-suora" ja että nyt pitäisi laukata. Suora on minullekin tuttu poniajeluilta, enkä ollut ihan varma, että haluanko nyt kumminkaan laukata. Tässä ilmeisesti tapahtui jokin väärinkäsitys, ja suoran alussa Terhi pyysi Sonjalta laukkaa. Reipasta laukkaa. Tänttäränttätää laukkaa. Stikke hätääntyi, että "mun Sonja! Mun nainen menee tuolla!" ja lähti reipasta ravia (luvan kanssa) liikkeelle. Sitten alkoi päänviskominen ja otin pidätteen, Stikke ei, ei kaahoteta. Stikke ei kuunnellut kuskia ja lähti laukalle. Reippaalle laukalle. Otin toisen pidätteen, mielessäni kirosin hevosen alimpaan helvettiin ja taisin siinä ääneenkin sanoa, että "Nyt Stikke jumalauta SEIS!" Tästähän Stikke vain riemastui ja lähti täysin käsistä Sonjan perään, kiitolaukkaa. Katselin kauhuissani ohikiitävää metsikköä ja kuuntelin Stiken kavioiden kopinaa, päässä päällimmäisenä ajatuksena oli, että jos se nyt tekee sivuloikan, tai multa pettää tasapaino, niin mitähän kaikkea multa murtuukaan ja kuinka kipeää se tekee. Sonjan peppu läheni, ja tarpeeksi lähellä ollessamme, huusin Terhille, että ottaa Sonjan seis. Stikke painoi vieläkin reipasta laukkaa ja rääkäisin sitten pienoisessa paniikissa, että me tullaan ohi. Ei onneksi tultu, Stikke hidasti ja pysähtyi Sonjan kyljen kohdalle. Terhi minulle totesi, että "Tää on niin siistii, että itkettää." Korjasin harhakäsityksen, itkin kyllä ihan sitä, että se pysähtyi ja minä olen vielä selässä ja hengissä. Tässä kohtaa aloin kyllä taasen nauramaan tuolle "älä laita norsujarrua, vaan opettele ratsastamaan." Meillä oli päävehkeenä hackamore, joka on kuuleman mukaan saatanasta seuraava päävehje. Ei tuolla kyllä mitään tehnyt, kun Stikke päätti, että nyt mennään. Toki, harjoituksen puutettahan se tämäkin on, ja minun tulee opetella ratsastamaan, että näin ei enää käy, mutta niin. Eipä auttanut norsujarru ei.

Matka jatkui laukkamäkeen, mutta katkesi suht äkäisesti, sillä laukkamäen juurella olevan talon asukkaiden koira oli taas vapaana. Pääsimme hyvin ohi kyllä, mutta pienten kuulo-ongelmien vuoksi, Terhi päättikin yhtäkkiä lähteä Sonjalla mäkeä ylös. Ja koira tietty perään. Ja Stikke perä edellä puskaan. Poni odotti kiltisti paikallaan, ja ihmetteli, että mitä nämä isommat nyt taas säätävät. Seuraavassa hetkessä, näimme Sonjan tulevan mäkeä takaisin alas. Hetkinen, onko Terhi kyydissä?? On, miksi se tulee mäkeä noinpäin, onko se ihan hullu?? "Siellä on hevonen edessä!" Ahaa.. Stikke seisoi sen yhden sekunnin paikoillaan, jolloin minä tein pelkurin ratkaisun ja hyppäsin alas selästä. Ihan fiksu veto sitten kumminkin tässä tapauksessa, Stikke meinaan rauhoittui samantien ja alkoi hinkuttamaan päätään käsivarteeni. Väistimme toista hevosta ja jäimme toviksi odottelemaan, josko talonväki saisi koiransa kiinni ja juttelemaan heidän kanssaan tien käyttöoikeuksista. He luulivat, että me olimme närkästyneitä siitä, että koira oli vapaana ja me luulimme, että he aikovat kieltää meiltä tien käytön/talonsa ohi ratsastuksen. Kummastakaan ei siis ollut kyse, vaikka Riitta jotain koiran huonosta kouluttamisesta mutisikin. Pakko kyllä olla samaa mieltä, toki minä olen vastuussa hevosestani, ja siitä, että jos se pelästyy vapaanaolevaa koiraa, mutta kyllä se koirakin tulisi tarpeen vaatiessa saada heti kiinni, kun tarve on.

Keskustelujen jälkeen, lähdimme jatkamaan matkaa, koiran hölkyttäessä mukana ja louskuttaessa hevosille jatkuvalla syötöllä. Noin kilometrin matkan se jaksoi perässämme tulla, kunnes luovutti ja lähti takaisin kotiinsa. Loppulenkki sujui välikohtauksitta, tosin tallilla olimme "hieman" aikataulusta myöhässä. Hevosille oli näet tilattu hieroja, joka saapuikin tuotapikaa paikalle. Stikke pääsi ensimmäisenä käsittelyyn ja sai kovasti kehuja lihaskunnostaan. Ei kuulemma uskoisi 16-vuotiaaksi lämppäriksi. Stikke antoi hierojan tehdä työnsä kiltisti, eikä ollut edes kauhean paljon jumissa mistään, ihme kyllä. Ohjeiksi saimme venyttää hevosta eteenalas, sekä tehdä muutamia maastakäsin venytyksiä, ja tietty tilata hierojan paikalle uudemman kerran. Varmasti tilaammekin, Stikke silminnähden nautti hieronnastaan <3

Stikke hierottavana, Riitta pitelee seinää pystyssä