Eniten v*tuttaa kaikki

Tässä nyt ajatuksella blogia lueskelleena, pakko tulla vähän selventämään asioita ja kirjoittamaan tämänhetkisiä ajatuksia, ja tuntemuksiani vähän ylös. Tuntuu, että omat kirjoitukseni oikein huokuvat negatiivista energiaa, hevonen on ärsyttävä ja veetuilee senkun kerkiää, avut ja pidätteet eivät mene läpi, en osaa ratsastaa Sonjalla, Stikkestä on vain kuluja.. Onhan se toki totta, että kaikki ei todellakaan ole mennyt kuten Strömsössä, mutta tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan yhtäaikaa. Minä en ole mikään kroisos, jolla rahaa riittää kuin roskaa, joten se on tuonut oman osansa tähän heppaharrastukseen. Tuntuu, että kaikki rahat menee, jossei hevoseen, niin tallille kulkemiseen, ja aijjuu kun töissäkin pitäis käydä. Tästä päästään aasinsillan kautta toiseen mieltäni painaneeseen asiaan, eli työt. Tuntuu, että ihmiset on kaikki idiootteja, insinöörismiehille ja -naisille tavan valokatkaisijan käyttö on sula mahdottomuus ja minä sitten marssin autioita toimistoja pitkin sammutellen valoja ja kiroten että notta perkele. Toiselle kohteelle kun pääsis, helpottais työmatka ja veetutus valojen sammuttamattomuudesta. Työnkuvan vaihdos olisi ideaali, mutta sitä ei voida järjestää, koska ei vain haluta (faktaa, ei mutua), esimiehet ovat siis saatanasta seuraavia.

Töihin päästäkseen täytyy ajaa n. 50km matka suuntaansa (aikaa menee n. 45min) ja tuntuu että kaikki hidastelijat tai muuten vain muropaketista korttinsa repäisseet ovat juuri samaan aikaan liikenteessä ja tottakai minun edessäni. Juuri tänään viimeksi meinasin motarilla saada auton kylkeen, kun ei se pää käänny sitävertaa, että kurkkaisi sen kuolleen kulman. Talvikelit nyt on mitä on (eli liukasta), mutta camoon, suoralla ja kuivalla tiellä (näitäkin löytyy vielä), ei ihan aikuisten oikeasti tarvitse ajaa sitä kuuttakymppiä, kun rajoitus on 80km/h. Motarilla sentään pääsee ohi, mutta yritäpäs samaa kantatiellä, ei ole niin helppoa, semminkin kun oman auton konehuoneesta löytyy 1.6 litrainen starttimoottori ja näillä liikennemäärillä ohituksiin tarvittaisiin vähintäänkin se avokin auton 3.5l V6 pannusta irtoavat 280 kaakkia. Tällaisen auton ainoa ongelma on järjettömät bensakulut (nätillä ajolla 9.3l/100km) joten tyydyn pitämään starttimottini ja kiroamaan kanssa-autoilijoita. Yksi valituksen aihe on idiootit kävelijät. Hypitään suoraan suojatielle auton eteen, joka ei parhaimmissakaan olosuhteissa pysähdy sillä sekunnilla kun jarrua painaa, vaan liukuu ja keilaa kumoon sen onnettoman eteenhyppijän. Tokihan vika on autoilijan (vaikka jalankulkijalla on mustat vaatteet, suojatiellä ei kunnollista valaistusta ja ne heijastimetkin ovat unohtuneet kaupan hyllylle), mutta varmaan lämmittää tämäkin tieto siellä pilvenreunalla. Ja kun liikenteen sujuvuuden vuoksi, siellä ei ihan oikeasti voi ajaa 20km/h nysväillen ja odottaen pelko persiissä sitä eteenloikkaavaa wnb ninjaa. Itsehän olen siis täydellinen ja kuljen aina täys heijastinvarustus päällä neonpinkeissä pimeässähohtavissa kuteissa ja ajan autoa vähintään yhtä hyvin, kuin Michael Schumacher..

Myös aika tuntuu olevan kortilla. Hevosia ei kerkeä liikuttamaan tarpeeksi, koska vuorokaudesta loppuvat tunnit. Jos et ole töissä, olet toivon mukaan nukkumassa, jos et ole nukkumassa, olet tallilla. Muttakun, kotonakin olisi ihan kiva olla. Pölypallot juoksevat nurkissa (tokikin kissat pysyvät viihdytettyinä näitä jahdatessaan, joten oliko tämä sittenkin hyvä asia?), avomiehen kanssa tulee turhan usein läpsystä vaihto eteisessä ja puhelimesta pitää välillä tarkistaa kuva, että minkäsnäköisen immeisen kanssa sitä kämppä jaetaan. Jos hevosen kanssa käy jotain (kuten esim. Stiggen jumiutumisepisodi) tulee kotoa kiukkuista palautetta. Toki avokkini ymmärtää, että en voi jättää hevosta tuossa tilanteessa tallinpitäjän vastuulle, mutta rassaa se silti. Kotona ei saa kissoilta hetken rauhaa, toki nekin sosiaalisina eläiminä haluavat osan huomiosta. Irvistä poissaoloni huomaa hyvin, kissa raapii makuuhuoneen ovea minun ollessani nukkumassa ja haluaa ehdottomasti aina äidin viekkuun sohvalle. Myös kaikennäköiset kolttoset kuuluvat asiaan, saahan niillä sitä huomiota. Väsynyt minä sitten taas haluaisi romahtaa hetkeksi sohvalle ilman mitään häiriötekijöitä ja vain katsoa sen yhden jakson Kuppilat Kuntoon, Jyrki Sukulaa ilman yhtäkään karvaista kakaraa, mutta ei onnistu.

Tjooh.. Kaikenkaikkiaan, kuten varmaankin ymmärsitte jo, tällä hetkellä on niin paljon mielen päällä ja kaikki on niin Sanni 5v'tä vastaan, että huhhuh. Kyllä tästä suosta vielä noustaan, ja aletaan kirjoittamaan positiivisempia postauksia. Oikeasti Stiggeh on todella kiva hevonen, sillä on ne omat juttunsa, jotka tekevät siitä Stiken ja täysin erilaisen kuin luottopolleni Axu, taikka Riitan luottopolle Sonja. Stikkujalkainen orhinkorvikkeemme on kuitenkin ollut meillä ylläpidossa vasta muutaman hassun kuukauden ja on ihan selvää, että Stikke vähän vielä testailee, että mitä meidän kanssa saa tehdä ja mitä ei, ja me yritämme epätoivoisesti etsiä Stiken mukana tulleista tavaroista sitä käyttöohjekirjaa, mutta ei vaan löydy. Näillä mennään mitä on annettu ja yritetään parhaamme, eiköhän se siitä :) Hevosen"omistajan" elämä on niin kivaa kuvitelmissa, mutta kuten Riitta taisi joskus jotain mainita, ne vaaleanpunaiset linssit vaihtuu tummempiin hyvin äkkiä. Onneksi tämä harrastus kuitenkin vielä antaa enemmän kuin ottaa ja kaikesta huolimatta, on päivä aina parempi kotiuduttuani tallireissulta. Niissä hevosissa vaan on sitä jotain ja olenhan niiden kautta saanut jo monta uutta ystävääkin, niin karvaisia ja nelijalkaisia, kuin niitä vähemmän karvaisia ja kaksijalkaisiakin :P

Luottokorvat <3