Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Välillä kun katselee tätä nykyajan tallikulttuuria, ei voi kuin ihmetellä. Hevosista on tullut vain koneita, joilla harrastetaan ja kaikki ratsastuksen/ajamisen lisäksi tehtävä on pakkopullaa, josta koitetaan luistaa kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin. Ja oikeastaan, jos sää on sateinen, on liian kuuma, liian kylmä tai mitä vaan, niin ei itseasiassa huvita edes liikuttaa sitä hevosta.

muhkutamma

Silloin kun minä olin pikkuinen tallityttö, minä ja monet muut lähestulkoon asuimme tallilla. Meillä oli hoitohevoset, joista olimme tosi ylpeitä ja hoidimme niitä niin tarmokkaasti, että ne suorastaan kiilsivät. Oli sää kuin sää, niin tallille oli päästävä. Karsinoita siivottiin hiki hatussa ja joskus tästä saimme palkaksi tunnin ratsastaa. Voi sitä riemua, toivottavasti pääsen ratsastamaan omalla hoitsullani. Jos en, niin ei se mitään, kyllä joku muukin käy, kunhan pääsen ratsastamaan. Hoitohevosia kiillotettiin tuntitolkulla ja moneen kertaan päivässä. Karsinoita siivottiin jopa mielellään, kunhan sai olla tallilla. Varusteita puunattiin ja rasvattiin, kunnes niistä näkyi peilikuva ja ratsastushousuihin jäi rasvaläikkä takapuoleen, kun ahkera hoitotyttö oli "vähän" puunannut varusteita. Oi sitä autuutta, kun joku sai hoitohevosekseen orin tai vielä parempaa - varsan. Siitä pidettiin sitten oikein erityishyvää huolta. Ja kun se oma varsa meni näyttelyihin, niin ai että kun sitä oltiin polleina ja tottakai hinkattiin varsaa viikkoa ennen näyttelyitä niin että varmasti näyttelypäivänä kiilsi kilpaa auringon kanssa.

Kun sitten tosiaan sai ratsastaa, niin siinä ei paljon sääkarttoja katseltu. Ei ollut maneeseja, joten taivasalla säiden armoilla mentiin. Jos vettä tuli kaatamalla, mentiin metsään ratsastamaan, siellä puut hieman suojasivat sateelta. Toki kastuttiin silti. Jos oli kova paukkupakkanen, mentiin ratsastamaan - ilman satulaa, hevonen lämmitti mukavasti takapuolta ja jalkoja. Jos oli hirveä helle, mentiin ratsastamaan, vaikka shortsit jalassa. Tietenkään hirmuhelteillä ja paukkupakkasilla ei laukkailtu ympäriinsä, mutta kun pääsi edes kävelemään hevosen selästä käsin niin sekin riitti.

Aina pörrättiin isompien tallityttöjen perässä ihan riesaksi asti ja kyseltiin jos voisimme jotenkin olla avuksi tai voisimme tehdä jotakin, vaikka siivota jonkun karsinan tai harjata jonkun hevosen tai mitä tahansa.

ensimmäinen hoitohevoseni ox. t. Piastra

Itselläni on aina ollut se tyyli, että ne hevoset hoidetaan, oli keli kuin keli. Ne karsinat on siivottava sateellakin. Ja jos joku siivoaa, niin kysyn että voinko olla avuksi, enkä hiihtele paikalta vähin äänin. Ja ne hevoset liikutetaan. Hevonen on kuitenkin liikkumaan luotu eläin, sitä ei haittaa jos sataa, tai jos on vähän pakkasta tai lämmintä. Enkä edelleenkään aio paukkupakkasilla laukkailla häntä suorana, mutta jos olen sopinut hevosen liikuttavani, niin sitten liikutan. Ja jos olen sopinut tiettynä päivänä meneväni tallille, niin menen ja teen sovitut hommat, enkä vetoa säähän tai muuhun. Välttämättä en edes liikuta hevosta, jos on vaikka peilijää ja hevosella huonot hokit tms. Mutta teen sovitut asiat tallilla, koska olen niin luvannut. Jos jätän menemättä, joku muu joutuu tekemään minun hommani ja se on sitten taas siltä ihmiseltä pois muusta mahdollisesti sovitusta ajasta tai tekemisestä.

Ehkä se on tämä nykyinen maneesien aikakausi, joka on tehnyt ihmisistä kermaperseitä. Yhyy, en voi ratsastaa, siellä sataa. Yhyy, siellä on kylmä, en tule tallille. Hevoset liikuttamatta, karsinat siivoamatta... Mutta kun minä kastun. On keksitty sadetakki, pue se päällesi. Jos on kylmä, markkinoilla on lämpimiä vaatteita, pue ne päällesi. Sää on pukeutumiskysymys. En toki itsekään nauti kastumisesta tai palelemisesta, mutta ne eläimet on silti hoidettava. En minä koiriakaan jätä käyttämättä lenkillä siksi, että sataa, miksi jättäisin hevosen?

hankilaukkaa entisellä hevosellani lv r. Sugar Ray