Pellolla pitkän kaavan mukaan

Riitta tarinoi:

Sannin kanssa päätettiin mennä taas pellolle höntsäilemään kokoonpanolla Riitta+muhkutamma ja Sanni+Stikkujalkainen ruuna. Lumi oli hieman sulanut siitä, mitä se oli maanantaina, mutta oli siellä vielä jonkin verran. Maanantaiset jäljetkin näkyivät haaleina vielä. Heppaset saivat eilen uudet monot joten nyt niillä on neljät hokit ja tilsakumit joka jalassa, loppui se liukastelu, nih.

Muhkulla oli suukapula vaihtunut pelhamista oliiviniveleen ja se oli todella tunnoton edestä. Kaksin käsin sai alkuun kiskoa, että suussa tapahtui mitään reaktiota. Hyvin sillä oli jälleen eteenpäinpyrkimystä, jarrut oli vaan vähän kateissa ja se tahtoi juosta alta. Alkuun kahdeksikolla taivuteltiin käynnissä ja sitten jatkettiin samaa tehtävää mutta ravissa. Vaihdettiin ympyrälle ravailemaan ja alettiin pikkuhiljaa laukkailemaan. Ihan vähän oli laukka-avut tammalla kateissa. Kun pyysin laukkaa, mitään ei tapahtunut, kun lakkasin pyytämästä, tamma juoksi alta, kun jarrutin, se nosti laukan. Vissiin jokin anturi likainen tai jotakin, kun asetukset noin pielessä. :) Säätelin vähän asetuksia ja sain jonkin verran paremmin toimimaan, hetkittäin jopa hyvin. Sanni ratsasteli Stiken kanssa jossakin taustalla, näin minä jonkun laukkayritelmänkin siellä. Hyvä tovi oltiin veivailtu ja säädelty ja yritetty, kun mietittiin että voisi alkaa häipymään. Sanni siinä sitten tuumaili että hitsi, kun tällä olisi virtaa, mutta selästä ei uskalla päästellä ja ei jaksa mennä virittämään kärryjä jotta voisi niiden kanssa. No, keksittiin hakea juoksutusliina tallilta, juoksutetaan narun päässä pahimmat höyryt pois. Samalla minä ajattelin että vaihdan muhvelolle toisen kuolaimen suuhun.

Kipaistiin siis tallin kautta, liina, raippa (muhkua varten pohjetta tehostamaan) ja olympiakuolain mukaan ja takaisin pellolle. Otin ensin pienen pätkän muhkutamman kanssa ravia ja laukkaa ja kappas kun meni kivasti, jarrutkin toimi ihan pienillä avuilla eikä se juossut alta enää niin, vaikka menikin reippaasti eteenpäin. Sitten hyppäsin alas ja annoin muffen Sannin käsiin ja juoksutin Stikkeä liinassa ja voi että kun se juoksikin. Muutama pukkikin nähtiin. Ihan hirveää kyytiä kaahotti menemään, mutta saipahan purkaa energiaansa. Molempiin suuntiin joitakin kierroksia, kunnes herra hevonen oli sitä mieltä että alkaa riittää, joten pyysin luokse ja irrotin liinan ja vaihdoin ohjat tilalle. Avitin Sannin muhkun kyytiin ja hyppäsin ketterästi kuin gaselli virtahepo selkään. Huh, olipas se iso hevonen. Iso ja kapea! Koskahan minäkään olen viimeksi sen selässä istunut? Ihan jokunen tovi sitten... Niin oudon tuntuinen ja oli sellainen olo että mitä täällä tehdään? Miten tää toimii? Hoinkin itselleni ääneen, että "sinä olet ennenkin ratsastanut". "Sinä olet ennenkin ratsastanut isoja hevosia." "Sinä olet ennenkin ratsastanut isoja ja meneviä hevosia." "Rentoudu..." Kyllä se siitä pikkuhiljaa, ympyrällä kävellessä.

Sanni Stiken selässä ekoja kertoja entisellä
tallilla, kauan ennen kuin mistään ylläpidosta
oli aavistustakaan

Stikke vihaa jostakin syystä mun ratsastusta, koska se jatkuvasti narskuttelee hampaitaan. En tasan varmasti ole suussa kiinni, oikein koitin keskittyä etten roiku ohjassa vaan ratsastan jalalla ja painolla, mutta nirskuti narskuti vaan sulle siellä selässä nii. Sannilla se ei tee tätä, vuokraajalla se ei tee tätä, ainoastaan minulla. Hmph, mitä mä teen väärin? No, annoin herran narskutella jos se on niin kivaa ja keskityin tekemään omia juttujani eli ratsastamaan. Käyntiä ympyrällä, pieniä pätkiä hitaahkoa ravia ja taas käyntiä, koittaen saada itseni sekä hevosen rentoutumaan. Jotenkin Stikke tuntui kovin jäykältä ja taipumattomalta, joten vaihdoin ison ympyrän pieneen kahdeksikkoon ja ratsastin käynnissä sitä taipuisaksi siinä. Alkuun se vihasi koko tehtävää eikä sitä kiinnostanut ja *nirskuti narskuti* ja lapa edellä vaan kankeana kuin mikäkin puuhevonen, mutta pikkuhiljaa se alkoi joko ymmärtää homman jujun ja/tai se alkoi vertymään, ja kahdeksikko sujui oikein loistavasti (jos ei sitä pirun narskuttelua lasketa) kaarevalla hevosella. Olin suorastaan ylpeä sekä hevosesta että ennenkaikkea itsestäni, että sain juuri tällä hevosella tehtyä näinkin vaativan (*tyrsk*) tehtävän niinkin hyvin. Siis hevonen on osaava ja minä olen riittävän osaava taivuttaakseni hevosta kahdeksikkouralla, mutta yhteistyöni Stiken kanssa ei ole ollut kauhean hedelmällistä tähän asti (ihan siis jo siksi, etten ole edes ratsastanut sillä).

Sitten Sanni, tuo manipuloijien kruunaamaton kuningatar kaivoi taskustaan aseen ja osoitti sillä minua ja sanoi että paas laukaten tuossa ympyrällä. Minä jänönkorvat housunkaulusesta kurkkien menin ympyrälle ja ratsastin Stikkeä käynnissä eteen ja rennoksi. Heti kun pyysin pohkeella jotakin, pää nousi. Koitin ratsastaa sitä niin, että se pää ei nouse, mutta aina se nousi, toki hieman vähemmän joka kerta. Vähän ravia ja taas käyntiä. Psyykkasin itseäni Sannin sanoessa vieressä että ei ole pakko jos oikeesti pelottaa. Pelottaa? Mikä? Niinpä, mitä minä pelkään, joten laukkapohkeet ja hevonen otti pari askelta jotakin askellajia ravin ja laukan väliltä. Sanoinkin Sannille, että hevonen tekee, kun kuski osaisi pyytää varmoin ottein eikä vaan kysyisi että jospa me tästä vähän...ai ei no ei sit. Keräsin itseni ja uusi yritys, ja nousihan se laukka. Joo, nelitahtinen, mutta nousi. Pieni pätkä ja alas. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Laukkasin monta pientä pätkää. Kaikki nelitahtisia, mutta hei, laukkaa se on sekin, olin tyytyväinen. Hevonen ei lähtenyt lapasesta, ei edes yrittänyt, minä pysyin kyydissä enkä edes kuollut. Tämän jälkeen kovat kehut heppaselle ja kohti kotia kävelemään. Vastahan me kaksi tuntia oltiin oltu siellä pellolla veivailemassa (ja välillä varusteita vaihtamassa).

Suuri punainen muhvelo

Sannin kootut selitykset:

Tallipäivä lähti taas jälleen kerran käyntiin loistavasti. Sen kerran kun minä olisin ollut ajoissa, anoppini soitti heti aamusta (klo 12 on aamu, älkääkä yrittäkö väittää muuta), että autonsa ei lähde käyntiin. Kyllä se eilen lähti vaikkei ole ollut liikenteessä sitten joulukuun lopun, eikä se ole ollut edes lämppärissä, mutta tänään ei. No, ajoitko sitä eilen kun käynnistit sen? En. Jjjjjust. Eikun tutkimaan rakkaan Oculaiseni ohjekirjaa, jossa ei kielletty apuvirran antamista, joten eiköhän sillä saa sitä virtaa sitten antaa. Painokelvottomia mutisten keräsin heppakamat autosta ja kipitin avokin takavetoisen Fairladyn rattiin. Ei siinä, kiva auto ajaa, mutkun.. Keli oli taas mitä ihanin takavetoisen liikkeellelähtöä ajatellen ja kun tallimatkan lopuksi pitäis lähteä ylämäkeen.

Fairlady Z33 aikaisemmalla tallireissulla

Tallilla meillä oli suuret suunnitelmat, äkkiä hepsut kuntoon ja pellolle vääntelemään. Ensin matka tyssäsi siihen, kun minun piti kiivetä Stikken kyytiin. Joo, olen minä sinne aiemminkin kiivennyt, useastikin, mikä nyt mättää. Riitta katseli vierestä ja taisi ääneen sanoakin, että ihan koska vaan, me oltais valmiina. Joojoo, muttakun.. Satula tulee kumminkin kyljelle mukanani ja hevonen hermostuu ja mä olen sit selälläni siellä maassa ja piip! En tiedä mikä minuun on iskenyt/iski tällä kerralla, mutta joku iso mörkö siellä Stikken selässä vissiin minua pelotteli. Enihuu, hain korkeamman jakkaran ja siltä pääsinkin sitten kampeamaan kyytiin. Yhtä tyylikkäästi kuin variksenpelätti kuulemma, mutta kyytiin pääsin.

Lenkillä Stikke oli ihanan rauhallinen. Menohaluja oli, mutta se ei hörynnyt menemään, pidätteet menivät ihan istunnalla perille ja hevonen tuntui.. Motivoituneelta. Pellolle mennessä askel hidastui ja Stikke oli ihan hoomoilasena, että mitä me täällä tehään, mitä tää on, wooouuuu. Riitalle ihmettelinkin, että mmmmikä tätä hevoseläintä vaivaa :D Aloiteltiin pikkuhiljaa vääntelyt, ensin jollain ympyräksi ehkä etäisesti tunnistettavissa olevalla kuviolla ja siitä sitten törkeästi Riitan kahdeksikolle punkien. Oikealle meni hyvin, vasemmalle Stikke oli kuin kakkosnelosen pätkä, kaula kääntyi, mutta mikään muu osa ei. Aijjuu, tais sillä silmät pyöriä päässä. Jatkettiin siis kahdeksikolla käynnissä ja sain jopa kivoja pätkiä aikaiseksi. Sonja ja Riitta siirtyivät hieman kauemmaksi touhuilemaan ja Stikke tietty vähän hermostui tästä, mutta uskoi suht hyvin kun sanoin, että ei mua ehkä kiinnosta jos kaveri meni kauemmas, ei se meitä jätä. Seuraavaksi ravi, josta ei paljoa sanottavaa ole. Pää pilvissä ihmeellistä töpötystä pskajäykän kuskin yrittäessä pitää Stigin ympyrällä ja rauhallisemmassa ravissa. Ravia sain vähän rauhallisemmaksi, mutta en missään nimessä hyväksi. Reeniä, reeniä horo. Höseltämiseen vaikutti toki sekin, että Sonja ei ollut lähietäisyydellä ja Stigille on nyt kertynyt virtaa, kun ei sitä ole voinut kunnolla liikuttaa teiden ollessa joko kivikovia tai peilijäässä. Tämä mielessä ja koska puput housuissa kutittaa, nostin laukan. Laukka nousi heti ensimmäisellä yrittämällä ja oli nelitahtista. Pyysin vähän lisää vauhtia ja laukka muuttui kolmitahtiseksi. Stikkellä on todella matala laukka (ei me sit kai mennäkään kouluratsastuksen MM-kisoihin Valegroa vastaan kisailemaan) ja siitä on hankala tietää, koska se on kunnollista, mutta kyllä sen tässä pikkuhiljaa on oppinut erottamaan. Jatkettiin siis samalla ympyrällä ja aina tietyssä kohtaa Sti yritti lähteä kaahottamaan pitkin peltoa kiitoa tai Sonjan luo, en tiedä kumpi. Saatuani pari ehjää kierrosta, lähdettiin lampsimaan Sonjan ja Riitan luo. Sti on ikävän läheisriippuvainen Sonjasta, enkä viitsinyt kiusata sitä tämän enempiä. Riitta sitten kyöninä immeisenä käytti tilaisuuden hyväkseen ja käskytti minut huutelemaan rumia kuskin asennosta jne. Kertoilin samalla miten Stikken kanssa oli mennyt ja vänisin taas pupuperheen olemassaolosta pöksyissäni. Tässä kohtaa siis syntyi idea hakea liina ja Sonjalle jarrut.

Taas pellolla, Riitta vähän sääteli muhkua minulle soppeliksi ja itse nostin Stikken jalustimet ylös sekä virittelin liinan kiinni. Kyllä se heti tajusi, että mitä tässä haetaan, ja voi tsiisus että se painoi menemään. Häntä suorana ja pukkisarjojen kera. Tätä katsoessa harmitti todella, että en uskalla vieläkään kunnolla päästellä mustan ruunimuksen kanssa, kyllä se niin nautti kun sai mennä täysiiiiiii. Muhku nuokkui olkapäätäni vasten ja puhalteli lämpimiä henkäyksiä naamalleni, tui <3

Stikke ja muhkutamma

Juoksutuksen jälkeen Riitta ystävällisesti auttoi minut neiti Muffelssonin kyytiin ja läksin sitten sen kanssa taapertelemaan ympyrälle. Oli kyllä hieman erilainen heppa alla kuin yleensä, ei tarvinnut yhtään keskustella kävelyvauhdista ja ravikin nousi kuin napista painamalla. Fiilistelin muhkun ihanan tasaista ravia muutaman ympyrän verran ja samalla ohjeistin Riittaa Stikken kanssa. Sti tuntuu vain jostain syystä päättäneen, että Riitta on saatanasta seuraava ja sille voi sitten kiukutella ja narskutella hampaitaan. Ohjat olivat ihan löysällä välillä ja silti nirinnarinnirskutinarskuti. Keskityin siis jälleen muhkuun. Laukannosto. Ei ihan kuin napista painamalla, mutta nousi. Sonja sitten taas tuntuu välillä vihaavan minua, ja nytkin kun annoin voimakkaamman pohjeavun saadakseni laukan nousemaan, se yritti taas purra minua jalkaan. Ihme idiootti. Montaa nostoa ei otettukaan, koska huomasin ja tajusin Sonjan olevan aika väsynyt. Eikun tallia kohti ja paskanlappoon. Kivaa oli, otetaan joskus uusiksi :)