Huisia kärryttelyä sekä mitä tästä opimme....

Aloitetaan valituksella.. Kuka muka ei pitäisi valituksesta, häh?? Elieli, henkilökohtaisesti tykkään lukea blogeja, joissa postaustahti on tiuha, ja jossa on kuvia. Kännykuvalaatu riittää minulle, kunhan joskus mukana olisi laadukkaampiakin otoksia, sillä kaikilla (kuten itselläni) ei ole mahdollisuutta raahata järkkäriä aina mukana. Noh, juu. Tässä nyt omaa elämää eläessä, huomaan, ettei sitä aikaa blogille niinvaan järjestetäkään. Eli hatunnosto niille bloggaajille, jotka jaksavat ja ehtivät kirjoitella jopa kolme postausta viikossa, ja vielä kaikki tekstipostauksia.

Sitten itse aiheeseen :) Käytiin lauantaina Riitan kanssa liikuttamassa Sonja ja Stikke. Suunnitelmissa oli tehdä Stiken kanssa hiukan rankempi lenkki, se kun on joutunut seisomaan jo pidemmän aikaa, kun kellään ei ole ollut aikaa liikuttaa sitä, eikä vuokraajaa ole löytynyt. Lähdettiin siis ajolenkille. Valjastus sun muut toimenpiteet menivät hyvin, taikaleipää taas nenän eteen, eikä Stikke taaskaan edes huomannut kärryjen laittoa. Kärryille hypätessäni kärryt kolahtivat ja Stikke tietysti säikkyi sitä. Eikun kuski kärryiltä ja kolistelemaan. Ei tarvinnut paljoa kolistaa, kun Stikke tajusi, että eihän tässä hätiä, kärryt kolisee, mutta siitä ei tarvitse välittää. Riitta seisoi siis pitämässä Stikkeä kiinni ja syöttämässä leipää. Harjoiteltiin samaan syssyyn myös paikallaan pysymistä kärryt perässä.. Sti ei olisi malttanut millään odottaa, että Riitta kiipeää Sonjan kyytiin ja lähtee reissuun mukaan.

Reissu meni kaikenkaikkiaan hyvin, ihanaisen lämpöiseni kanssa näytettiin muhkikselle mistä kana pissii ja kuka täällä määrää :P Ensimmäisellä ravipätkällä (hehheh) Stikke kyllä ravasi, mutta Sonja ei. Stikellä on niin matkaavoittava askel, ettei tikittävällä muhkulla kuskeineen ollut toivoakaan pysyä perässä muutakuin laukkaamalla. Riitta sitten infosi, että ellet seuraavalla pätkällä halua Sonjaa syliin, mene pois alta. Stikke teki työtä käskettyä ja pyytäessäni käyntiä kovempaa, poitsu lähti laukkaan! Mietin taas pienen hetken, että nyt kuollaan kaikki, mutta kokeillessani varovasti jarrujen tasoa, Stikke vastasi heti (hidasti hieman), joten uskalsin antaa mennä. Pohjakin oli oikein mainio, ei liian pehmeä, mutta ei liian kovakaan. Sonja jäi kauas taakse kun laukkalämpöinen paineli :D Huhhuh mitä kyytiä. Laukkamäessä mentiin vielä kovempaa, kuski meinasi lentää kärryiltä, kun Stikke vähän oikaisi yhden mutkan. Ihan hyvä vaan, etten ollut selässä tällä kertaa :D Tiedänpähän seuraavaksi, mihin varautua. Loppureissu mentiinkin pelkkää käyntiä, Sonjaparalla ei sitä kuntoa ole kuten Stikellä, joten tamma puuskutti aika pahasti ja oli aivan likomärkä hiestä. Sen siitä saa kun alkaa leikkiä mammuttia Suomen talvessa. Loppumatkalla vastaan tuli myös lempivalitusaiheeni, eli idiootti mopoilija. Väisti senverran, että mopon ja Stiken välissä oli ehkä metri. Sonjaa kuulemma väisti hieman enemmän, ehkä syystä, että minä huidoin kuin heikkopäinen kiertämään kauempaa ja Sonja oli vetänyt polkkaympyröitä polulla. Stikke ei välittänyt moposta mitään (!?!?!), vaan odotteli rauhassa, että Sonja sai meidät taas kiinni. Sama idiootti mopoilija tuli kohdallemme vielä myöhemmin, tällä kertaa hevosten takaa. Olimme jo väistämässä tien sivuun risteykseen, kun tämä tampio päättää mennä ohi Stiken ja Sonjan välistä. Ei huhhuh. Kun tietäisi missä tuokin asuu, kävisin sanomassa muutaman valitun sanan hevosen ohittamisesta oikeaoppisesti.

Hiukan huijasin, kuva on sunnuntailta..

Tallilla riisuimme ja arnikoimme hevoset, sekä tietty kylmäsimme Stiken jalan. Sonja sai kuivatusloimen päälleen, Stikke ei ollut edes hionnut. Uskomaton kunto pojalla. Seuraavaksi ohjelmassa oli ihka omien koppakärryjen kotiinhaku. Tallinatsi ei oikein luottanut minuun ja Riittaan (tuntee kai meidät ja loistavat ideamme liian hyvin) ja heitti meidät kärryjen myyjälle. Jouduimme siis Riitan kanssa vetohommiin, ja kiskoimme kärryt about 1,5km matkan takaisin tallille. Huhhuh vaan tällekin. Kärryt olivat suht kevyet, mutta toppavaatteet, plus puhjennut sisäkumi tekivät hommasta kiitettävän raskaan.

Reipas kärrynkiskoja

Tallilla neiti happomurhaaja (aka Riitta) lähti kälppimään ja jätti minulle hupihommat, eli tallin siivoamisen. Jeee, not :( Noh, tämän jälkeen minulle oli palkkio luvassa, eli pääsin kuokkimaan tallinatsin pojan 3v synttäreille. Paljon onnea Veeti!! Täytekakkua, omnomnomnom. Tallinpitäjän sisko on siis kokki ammatiltaan, ja tarjottavat sen tasoisia. Mums! En kylläkään syönyt paljoa kakkua, suolaiset tarjottavat olivat niin herkullisia, ettei tilaa kakulle jäänyt :D

Kakkukahvien jälkeen menimme Terhin (tallinatsi siis) ja Veetin kanssa heinähommiin ja pussitimmekin melkoisen läjän heinää. Tämän jälkeen heinät karsinoihin, hepat sisään ja iltaruuat naamojen eteen. Tupakinmittaisen tauon jälkeen, menimme keräämään ruokakupit pois ja minua kohtasi Stiken karsinassa erittäin huolestuttava näky. Melkein täysi ruokakuppi ja erittäin vaisu hevonen. "Terhiii, tää ei syö!" Kuunneltiin mahaäänet, kokeiltiin maha, katsottiin suuhun, missään ei ole vikaa. Arkoi kyllä peppuaan aika tavalla. Käytiin nopeasti sisällä, etsimässä apua internetsin ihmeellisestä maailmasta (google on kaveri tässäkin). Pääteltiin, että Stikke on joko a) jumissa tai b) sillä on lannehalvaus. Minähän vedin tästä kunnon paniikkipömelit ja aloin jo mielessäni selaamaan metsästäjien puhelinnumeroita, että saadaan heppa ammuttua pihalle, pois kärsimästä. Terhi sitten järjen äänenä käski soittaa eläinlääkäripäivystykseen, ja sieltä sainkin ohjeeksi syöttää Stikelle kipulääkettä ja katsoa alkaako se syömään. Kipulääke naamariin, puhelin hälyttämään 1,5h päästä ja minä Terhin sohvalle katsomaan telkkaria. 1,5h päästä menin talliin, ja mitä löytyikään. Pirteä, heinää mussuttava hevonen. Helpotuksen huokaus tuli syvältä, se syö. Loppuyö meni samoissa merkeissä, puhelin herätti 2h välein ja minä juoksin tallissa katsomassa Stikkeä. Sonja ja Nemo eivät hirveästi yöuniensa häiritsijää arvostaneet, mutta minkäs teet.

Stiken yöheinät, 8kg kuivaheinää, nomnom.

Aamulla vastassa oli ruokansa syövä heppanen, joskin vähän oli nuupollaan ja väsynyt. Laitettiin Stikelle toinen annos kipulääkettä (taas tarkastettiin elliltä) iltasella ja tietty loimitettiin ulos. Mielellään tuo tuntui kuitenkin liikkuvan, vähän laahasi toista takastaan, mutta sekin vertyi liikkeessä. Mitä tästä opimme? Noh, ei noin rankkaa lenkkiä kun hepo on seissyt, ja ei noin rankkaa lenkkiä kärrytellen, ennenkuin Stikkunen on taas tottunut kärryttelyynkin. Ainiin, loppuun vielä iloisia uutisia :) Stikke löysi itselleen vuokraajan, jee! Ruskeapohjaisen heppafoorumin ilmoitus tuotti siis tulosta ja Jenni alkaa käymään Stikkeä liikuttamassa aina kun kerkiää, ihanaa :)